keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kirjoittajan masokismiharjoitus - tarinan nimeäminen

Nimen keksiminen tarinalle on lähes aina tuskallinen prosessi. Aluksi on joku työnimi, joka saattaa jopa kuulostaa ihan hyvältä. Sitten se alkaa vaikuttaa tyhmältä tai tylsältä tai sen huomaa olevan kohderyhmälle sopimaton. Kokeillaan toista nimeä, kolmatta, mikään ei sovi. Alkaa hurja ideointiprosessi. Listalle päätyy pari-kolmekymmentä vaihtoehtoista nimeä. Niistä voi karsia heti puolet pois , koska nekin ovat tyhmiä, tylsiä tai sopimattomia. Loppuja pyörittelee taas vuorotellen, makustelee ja mutustelee. Hyvässä lykyssä jokin noista nimistä naksahtaa paikalleen, mutta ikävän usein huomaa yliviivanneensa listan jokaisen kohdan. Alkaa hurja ideointiprosessi jne. Ihme fakiirihommaa.

Miksi nimen keksiminen lapselle tai lemmikille onnistuu tuosta vain, mutta tarinan nimeä pitää jauhaa päivä-, viikko- tai kuukausikaupalla?

Joskus nimi tulee itsestään, tipahtaa taivaasta päähän kuin sateen ensimmäinen pisara. Joskus se jopa aloittaa koko kirjoittamisprosessin.

Mutta juuri nyt olen yliviivannut kaikki listan 17 nimeä, enkä vieläkään tiedä, miksi kutsua tarinaani. Etsintä jatkuu...

(Toisen tarinan nimivaihtoehtoja on tällä hetkellä 19, mutta en ole vielä päässyt mutustelemaan niitä. Kun nyt keksisi tämän yhden ensin.)

perjantai 16. joulukuuta 2016

Hei me viilataan

Type&Tell - novellini sekä Sirkuspoika Oliver -tarinani ovat edenneet siihen pisteeseen, että poistan jonkin sanan, lisään toisen, poistan sen, lisään alkuperäisen, poistan sen jne. Pitäisi varmaan osata antaa tekstin olla, jos sille ei enää pysty mitään antamaan. Luottoesilukijani on tällä hetkellä estynyt, joten voin vain toivoa, että tekstit ovat niin täydellisiä kuin pystyn niistä ilman ammattiapua tekemään. En silti uskalla vielä lähettää niitä - eihän sitä tiedä, jos vaikka viikon päästä hoksaan jonkin mammuttimaisen mokan. Kuten pilkun väärässä paikassa. Kauheaa!

Rikosraapaleita on kasassa tarvittava määrä, mutta ei haittaisi, jos niitä putkahtaisi vielä pari lisää. Jos ei muuten, niin saisinpa ainakin lisää päänvaivaa yrittäessäni valkata moisesta runsaudenpulasta kolme parasta kilpailuun lähetettäväksi.

Maaliskuun dekkarinovellikilpailun tekele on myös päässyt suunnitteluasteelle. Vielä vähän tarkennuksia hahmotelmaan, niin sitä voi alkaa kirjoittaa.

Mutta tällä hetkellä kiireisimmältä tuntuu yllättäen ihan muu kuin kilpailuprojekti. Lasten fantasiaromaanini pitäisi saada parissa viikossa siihen kuntoon, että sen voi lähettää tammikuun kirjoitusleiriläisten hampaisiin. Ideaali olisi, että saisin ensimmäisen version valmiiksi, mutta saa nähdä...



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Protagonistini kehityskaari sisupussista lällyksi

Huomasin, että T&T-kilpailunovellini päähenkilö muuttuu tarinan edetessä suoraviivaisesta ja ronskipuheisesta imelän rakastuneeksi nössöksi. Positiivista tässä lienee, että henkilössä tapahtuu jonkinlaista kehitystä, mutta ei tosiaankaan sellaista, joka minulla oli alunperin mielessä. Koska idea ei ollut tarjota tarinan lopuksi maailmanluokan lässähdystä, oli pakko tehdä jotain. Vaihtoehtoja keksin siihen hätään kaksi:
a) Lisää kirosanoja.
b) Jotain muuta.

Vaihtoehto a) vaikutti huomattavasti helpommalta. Valikoin muutamia herkullisia paikkoja, joihin lisäsin sopivia manauksia. Huomasin välittömästi ongelman: teennäisyys. Kirosanat eivät tulleet päähenkilöni suusta luonnollisina reaktioina kyseisiin tilanteihin. Ne hyppäsivät silmille kuin raivotautiset ihmissudet. Ja ennen kaikkea ne tekivät henkilöstä inhottavan. No, kehityskaari sekin?
Tai sitten ei.
Palasin vaihtoehtoon b).
Mietin, miten protagonistini oikeasti reagoisi juonen eteen tuomiin asioihin. Miltä hän näyttäisi? Mitä tekisi? Eleet, tiedostamattomat maneerit?
Klik.
Kaksi lausetta, kuusi sanaa tarinan loppupuolelle, eikä yksikään niistä ollut kirosana. Nyyhkyttävästä pullamössöstä tuli surullinen, rakastunut - mutta yhtä sisukas ja reipasotteinen kuin alussa. Henkilö kehittyi, mutta pysyi samana.

Klik.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Tekstintuottamattomuudellaankohan jne

Tänään on taas niitä päiviä, kun tekstiä ei tule millään. Ajatuksia kyllä pyörii, mutta lähinnä sellaisia yleisiä: "nyt olisi aikaa", "kirjoitanpa raapaleen", "voisinpa vaikka suunnitella dekkarinovellia". Eikä tapahdu mitään. Tekosyitä on vaikka kuinka. Pitää pyykätä loppuviikon reissua varten. Telkkarista tulee Emmerdale. Ulkona on -10°C. Kielen alla on nystyrä. Puoliso katsoo sarjaa, joka periaatteessa kiinnostaa minuakin, mutta jonka juonikuvioista olen pudonnut kärryiltä jo aikaa sitten, koska silloin kun hän sitä katsoo, minä yleensä kirjoitan. Tai kirjoitan kirjoittamisesta. Tai haaveilen kirjoittamisesta. Tai syyllistän itseäni kirjoittamattomuudesta. Tällä hetkellä teen niistä kolmea viimeksimainittua yhtä aikaa. Ennätys?

Eipä siis muuta kuin hyvää itsenäisyyspäivää! Me juhlimme sitä karjalanpaistilla ja makaronilaatikolla sekä olemalla katsomatta Linnan juhlia, koska ne akkojen puvut näkee huomenna netistä joka tapauksessa.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Marraskuun saldo sekä projektikalenterin hienosäätöä

Marraskuu meni paremmin kuin pelkäsin. En kirjoittanut joka päivä suunnittelemaani puolta tuntia, mutta toisaalta kirjoitin pidempiä pätkiä kerrallaan.


Blogia tuli päivitettyä kohtuullisesti. Etukäteen mietin, että hyvä tahti olisi pari kertaa viikossa, ja keskimäärin siihen pääsinkin. Kun vain pysyisi sama vauhti päällä jatkossakin.

Muutenkin kuukausi meni niin kuin piti. Kirjoitin kilpailutarinat ja nipun raapaleita, joista muutama peräti menee dekkarigenreen. Baggen kirjan loppu tuli ahmittua niin, etten pysynyt harjoituksissa perässä, mutta toisaalta se saattaa ilmestyä pukinkonttiin. (Parempi olisi, kun itse tilasin sen itselleni!) Marraskuun tavoitesaldo on siis täydet viisi tähteä!

Ja sitten tuli joulukuu. Huomasin, että kalenteri ei toimi täydellisesti, joten revin loput tekemäni kuukaudet. Väkerretään sitten vaikka joka kuukaudelle omannäköinen kalenteriaukeama, kunnes saan siitä täydellisen.

Suurimman muutoksen koki alaosa. Poistin toisen viikkotehtäväruudukon turhana ja lisäsin tilaa omille muistiinpanoille. Niille tulikin heti käyttöä. Kun kuun lopussa on kolmen kilpailun deadline, täytyy oikeasti aikatauluttaa kirjoittamisensa. Toivottavasti muut kuukaudet eivät ole näin täyteen ammuttuja!


Lisäsin myös yhden lisätavoitteen tälle kuulle, koska viisi ei vaan riittänyt. Tässä kuussa pitäisi siis saada viimeisteltyä novelli ja lastenkirja, valittua kolme parasta raapaletta ja luettava kirja. Ja olisi oikeasti hyvä, jos kuun lopussa olisi jonkinlainen idea dekkarinovelliin, jonka deadline on maaliskuun lopussa.


Hmm. Sainkohan sittenkään tehtyä ensimmäistä kuukausitehtävää? Tarkoitus kun oli asettaa realistiset kuukausitavoitteet...

tiistai 29. marraskuuta 2016

Matkalla Mordoriin

Tänään on taas niitä päiviä, kun kaikki tuottamani teksti tuntuu lattealta, kömpelöltä ja hengiltätylsistyttävältä. Itse asiassa luon skeidaa niin lahjakkaasti, että näillä meriiteillä pitäisi päästä töihin tallille. Tiedän kyllä, että näitä päiviä tulee kaikille kirjoittajille, ja nyt pitäisi osata luottaa siihen, että parempia päiviä tulee. Silti yritän juuri nyt vastustaa kaikin voimin mielihalua deletoida kaikki kirjoittamani tekstit, heittää ulkoinen kovalevy Tuomiovuoren tulikuiluun mahtisormuksen ja Frodon sormen seuraksi sekä tanssia villisti läppärini päällä pahojen muusien karkottamiseksi.

Mordoriin lähtevää junaa odotellessa raapustelen työhakemuksia hevostalleille.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Projektit edistyy, mitähän mä nyt tekisin?

Sirkuspoika Oliver kirjoitettu, makuutettu, korjattu ja lähetetty esilukijalle. Tosin vieläkin on nelisensataa merkkiä liikaa.

Type&Tellin kilpailunovelli on kirjoitettu, makuutettu ja korjattu ja lähetetään mahdollisesti esilukijalle, jos hänellä riittää vielä pinna lukea samaa tarinaa yhä uudelleen.

Rikosraapaleita on edelleen kolme, mutta nekin riittävät.

Spefistinen dekkarinovelli on suunniteltu, puoliksi kirjoitettu ja todettu, että siitä tulee liian pitkä kilpailuun. Tähdätään sillä sitten vaikka ensi syksyn Portti-novellikisaan.

Uutta, raapaleiden henkilöihin perustuvaa dekkarikilpailunovellia on ideoitu.

Baggen dekkariopas on lähes luettu.

Mitäs mun sitten pitikään tehdä? Ai niin, vaihtaa lakanat ja pestä pyykkiä. Unohdin jo, että on olemassa sellainenkin asia kuin elämä.



perjantai 18. marraskuuta 2016

Paras, mahtavin ja ehdottomasti tärkein kirjallinen teos maailmassa

Kirjoittamani Sirkuspoika Oliver -tarina on juuri nyt parasta proosaa, mitä olen koskaan kirjoittanut. Ai miksi? No siksi, että a) se on valmis ja b) sen kirjoittaminen alkoi tuskallisesti, mutta tuli lopulta kuin itsestään ihanan inspiraation vallassa. Saatoin käyttää kyllä koko ensi vuoden inspiraatiokiintiön, joten saan tyytyä seuraavat 13,5 kuukautta pelkkään perspiraatioon.

Muutenkin kuukauden tavoitteet ovat hyvällä mallilla. Type&Tellin kilpailuun suunnittelemani novelli on myös kirjoitettu ja rikosraapaleitakin on ne kolme. Nyt sitten vain makuutetaan tekstejä viikko-pari ja katsotaan, mitä inspiraatio toi tullessaan. Ainakin Sirkuspojassa on vielä 842 merkkiä liikaa, joten karsimista on pakko tehdä. Vielä tällä hetkellä olen liian rakastunut jokaiseen kirjoittamaani sanaan, että voisin edes kuvitella poistavani niistä ensimmäistäkään.

Lähiaikoina saankin keskittyä blogin ylläpitämisen lisäksi Tapani Baggen dekkarioppaan lukemiseen. 102  ̶s̶a̶n̶a̶a̶ sivua luettuani voin vain suositella sitä. Se murhaa joka osaa on ehdottomasti parhaita kirjoitusoppaita ylipäätään, joihin olen törmännyt. Kiitti Tapsa, nyt tämä kirjoittaja tietää, mitä toivoo joulupukilta lahjaksi!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Projektikalenteriprojekti


Koska en löytänyt sopivaa projektikalenteria (= lähes ilmaista, ei liian monimutkaista) niin tein sellaisen itse. Otin törkeästi Simple Scrapper-skräppäyssivuston mallin ja muokkasin siitä omannäköisen, kirjoittajalle sopivan version. 

Kuukausinäkymä on tällainen.



  • Ensin katsotaan aina joka kuukausi toistuvat tehtävät. 
  • Sen jälkeen kirjataan kyseisen kukauden tavoitteet, ja ne pilkotaan sen kuun tehtäviksi. 
  • Alemmalla sivulla on ensin joka viikko toistuvat tehtävät, itselläni ne ovat tavoitteiden ja aikataulun tarkistaminen joka maanantai sekä sunnuntaisin tsekkaus, että blogi on ainakin kertaalleen tullut päivitettyä. 
  • Viereen voi laittaa sen kuun viikkotehtäviä. itsellä siinä taitaa lukea vain "kirjoita ½ h" seitsemän kertaa, ruutuihin sitten merkkaan tekstin alkukirjaimella, mitä olen minäkin päivänä kirjoittanut. 
  • Mietiskelyosioon voi kirjata mitä huvittaa, itsellä siinä on mm. blogi-ideoita ja muita muistettavia juttuja. 
  • Kuukauden lopuksi katsotaan tavoitteet ja kirjataan, mitä niistä saavutettiin, mitä kenties ylitettiin ja tuliko saavutettua vielä jotain ekstraa.


Okei, se kuulosti sekavalta. Ei se ole. Idea on vain suunnitella kirjoittamisen tavoitteet ja miten ne aikoo toteuttaa.

Tämän kuun tavoitteet ovat tässä:



Toivottavasti jaksan ylläpitää kalenteria ja toimia sen mukaisesti koko ensi vuoden. Hmm, vuositavoitteita tässä ei olekaan, pitäisikö niillekin keksiä paikka...

Pahimmassa tapauksessa energiani menee kalenterin muokkaamiseen eikä kirjoittamiseen.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Lyhytproosakurssi suo antejaan

STK:n raapalekurssi viime lauantaina oli... oli... ööö... en keksi tarpeeksi megalomaanista kehua. Kari Välimäen ja Anni Nupposen alustukset olivat loistavia, neuvot käytännöllisiä ja palaute oivalluttavaa. (Onko se edes oikea sana? No nyt se on.) Nämä tekivät kurssista antoisimman, jolla olen koskaan ollut. Sain valtavasti ideoita ja intoa sekä raapaleiden että pidempien novellien kirjoittamiseen ja editointiin. Hyvä hyrinä on jatkunut monta päivää kurssin jälkeenkin.

Ja hyrinää tässä on tarvinnutkin.

Sunnuntaina aloitin vihdoin Sirkuspoika Oliver -tarinan lastenkirjakilpailuun. Maksimimerkkimäärästä koossa on kolmannes, enkä vieläkään tiedä, mitä siinä pitäisi tapahtua! Olisiko pitänyt edes vähän suunnitella etukäteen? 

Päätin ottaa riskin ja tarjoan tämänvuotista Nova-novelliani Type & Tellin kilpailuun. Toki rutkasti editoituna, mutta spefielementti on edelleen sama. Voi olla, että he etsivät valtavirtaisempaa (Onko se edes oikea sana? No nyt se on.) novellia, mutta se on sen ajan murhe. Joka tapauksessahan tarkoitukseni ei ole erityisesti menestyä, vaan osallistua ja kerätä kokemusta. Jos samalla pärjää kilpailuissa, niin se on vain lisäarvoa (joka ei saisi olla oikea sana, koska sen käyttäminen on byrokraattis-elitististä juntillismia).

Siinä sivussa tuotan raapaleita sen minkä jaksan. 

Strömsö on tästä menosta kyllä kaukana, mutta ei raa'an työn tarvitsekaan olla nättiä, kunhan tulosta syntyy.

torstai 10. marraskuuta 2016

̶V̶i̶i̶d̶e̶n̶k̶y̶m̶p̶i̶n̶ Satasen villitys

Myönnän, olen koukussa. Raapaleet onnistuivat hiipimään mieleeni eivätkä lähde sieltä pois. Syytän tästä aiemmin mainittua Rikosraapale-kilpailua. Tasan sata sanaa, miten moinen voikaan addiktoida! Numeronpyörittelyn rakastajana tämä novellimuoto on kuin luotu minulle. Joku selvästi on käynyt pääni sisällä ja saanut ahaa-elämyksen. (Mitä siitä, että olin alkuperäisen drabblen keksimisaikaan vain muutaman vuoden vanha. Tykkäsin numeroista jo silloin.)

Kolme rikosaiheista raapaletta putkahti ulos parin päivän aikana. Tänään sain päähäni muokata vanhasta fantasianovellin alusta raapaleen. Se riitti. Kaikki tuli sanottua. Ylihuomisen raapalekurssi (kyllä, se on siis nimenomaan raapaleisiin keskittyvä kurssi) tulee siis täydelliseen saumaan. Sen opeilla aion hioa rikosraapaleeni niin täydellisiksi kuin pystyn, ennen kuin lähetän ne kilpailuun. Tätä vauhtia tosin niistä voi tulla runsaudenpula, koska kolme on maksimiraapalemäärä per osallistuja. Puolitoista kuukautta, rikosraapale vaikkapa joka toinen päivä... mihin ihmeeseen saan tungettua melkein kolmekymmentä raapaletta? Pitää kai tosissaan alkaa harkita sitä yhdessä Facebook-ryhmässä miettimääni dekkariraapalekokoelmaa.

Ellei spekulatiivinen fiktio vie kurssin myötä mennessään.

Olisikohan raapaleella menestymismahdollisuuksia Nova-kilpailussa..?

tiistai 8. marraskuuta 2016

Tuhat ja yksi projektia

Ollakseni julkaisematon kirjoittaja (niitä kolmea novellia ei lasketa) olen kerännyt melkoisen määrän deadlineja. 

12.11.16 on STK:n lyhytproosakurssi. Siellä olisi tarkoitus luoda spefistinen lyhytnovelli. Mutta kuinka lyhyt on lyhyt? Alle 5 liuskaa? Alle 3? Raapale? Ja arvatkaapa, onko minulla idean poikastakaan. (On. Onhan minulla ideoita vaikka kuinka. Mutta pelkkä idea ei ole novelli, jos juoni puuttuu.) 

31.12.16 on deadline monellekin eri kilpailulle, joista yksikään ei tosin ole omimmaksi tuntemaani spefiä. Sen sijaan projektilistalleni ovat päässeet Rikosraapalekilpailu, Type & Tellin novellikilpailu sekä uuden lastenkirjasarjan kirjoituskilpailu. Yhden raapaleen jo teinkin.

30.3.17 päättyy Dekkarinovellikilpailu. Hyödynnän luultavasti rikosraapaleissa työstämääni henkilögalleriaa. Tai sitten saan vihdoin valmiiksi spefistisen dekkarinovellini, jonka ensimmäisen version kirjoitin, tuota, vuonna 2009. Hups. Mihin aika hävisi?

Huhtikuussa 2017 on mitä ilmeisimmin Nova-novellikilpailu, kuten aina. Tänä vuonna en menestynyt. Kun nyt luin jutun uudelleen, en ihmettele.

Sitten on vielä omat projektit.

- lasten fantasiaromaani (kohtuullisessa kirjoitusvauhdissa)
- nuorten/aikuisten fantasiaromaani kirjoituskumppanini kanssa (hyvin alussa)
- nuorten fantasiaromaani samaisen kirjoituskumppanin kanssa (ykkösversio kirjoitettu, tuota, sekin vuonna 2009. Tuplahups.)
- tämänvuotisen Nova-novellin muokkaus ja täydellistäminen, vaikka ei ole hajuakaan minne sitä tarjoaisin.

Pitäisi tehdä kunnollinen suunnitelma ja aikataulu, miten saan sovitettua kilpailut ja omat projektit niin, että saan valmiiksi yhden asian kerrallaan. Minulla on paha tapa aloittaa kerralla tuhat ja yksi projektia, jotka sitten jäävät kesken. Mutta hei, mä lupaan, et tällä kertaa...

Mustaa kultaa

Minä aloitin kirjoittamisen, kun en osannut kuin vasta tikkukirjaimet. Siitä lähtien tarinoita on pulpunnut minusta kuin mustaa kultaa öljylähteestä. Sitä kirjaimet ovat, mustaa kultaa valkoisella paperilla.

Vakavasti aloin kirjoittaa vuonna 2003. Tähän mennessä suurimpia saavutuksiani ovat kolme julkaistua novellia sekä yksi valmistunut romaanikäsikirjoitus kirjoituskumppanini kanssa. Sekin aika raakile. Mikä meni pieleen? Minustahan piti tulla kirjailija.

Luulen, että minulta puuttui aiemmin tahto. Halua oli kyllä vaikka kuinka, mutta ei tarpeeksi päättäväisyyttä ja suunnitelmallisuutta, joilla unelmista tulee tavoitteita. Uskon saavuttaneeni sen strategiapalavereissa hehkutetun tahtotilan. Aion luoda itselleni tienviitat tavoitettani kohti. Tavoitteeni ei tosin olekaan kirjoittaa elääkseni, vaan elää kirjoittaakseni

Matka alkaa.