perjantai 2. joulukuuta 2016

Marraskuun saldo sekä projektikalenterin hienosäätöä

Marraskuu meni paremmin kuin pelkäsin. En kirjoittanut joka päivä suunnittelemaani puolta tuntia, mutta toisaalta kirjoitin pidempiä pätkiä kerrallaan.


Blogia tuli päivitettyä kohtuullisesti. Etukäteen mietin, että hyvä tahti olisi pari kertaa viikossa, ja keskimäärin siihen pääsinkin. Kun vain pysyisi sama vauhti päällä jatkossakin.

Muutenkin kuukausi meni niin kuin piti. Kirjoitin kilpailutarinat ja nipun raapaleita, joista muutama peräti menee dekkarigenreen. Baggen kirjan loppu tuli ahmittua niin, etten pysynyt harjoituksissa perässä, mutta toisaalta se saattaa ilmestyä pukinkonttiin. (Parempi olisi, kun itse tilasin sen itselleni!) Marraskuun tavoitesaldo on siis täydet viisi tähteä!

Ja sitten tuli joulukuu. Huomasin, että kalenteri ei toimi täydellisesti, joten revin loput tekemäni kuukaudet. Väkerretään sitten vaikka joka kuukaudelle omannäköinen kalenteriaukeama, kunnes saan siitä täydellisen.

Suurimman muutoksen koki alaosa. Poistin toisen viikkotehtäväruudukon turhana ja lisäsin tilaa omille muistiinpanoille. Niille tulikin heti käyttöä. Kun kuun lopussa on kolmen kilpailun deadline, täytyy oikeasti aikatauluttaa kirjoittamisensa. Toivottavasti muut kuukaudet eivät ole näin täyteen ammuttuja!


Lisäsin myös yhden lisätavoitteen tälle kuulle, koska viisi ei vaan riittänyt. Tässä kuussa pitäisi siis saada viimeisteltyä novelli ja lastenkirja, valittua kolme parasta raapaletta ja luettava kirja. Ja olisi oikeasti hyvä, jos kuun lopussa olisi jonkinlainen idea dekkarinovelliin, jonka deadline on maaliskuun lopussa.


Hmm. Sainkohan sittenkään tehtyä ensimmäistä kuukausitehtävää? Tarkoitus kun oli asettaa realistiset kuukausitavoitteet...

4 kommenttia:

  1. Hei olen seurannut mielenkiinnolla blogia ja oikeastaan minun täytyy nyt kysyä neuvoja tai vinkkejä :D

    Nimittäin, mitä hyviä teoksia voit suositella missä käytäisi läpi kirjoittamisen lisäksi myös sitä, mitä kirjan tekeminen käytännössä vaatii eli kustantajan, painaminen jne. ? Kun olen hiukan lupautunut projetkiin, kunnes tajusin etten oikeastaan tiedä mitään käytännön puolesta ja netti on täynnä "muka-tietäviä" ja ristiriitoja. Vai onko tällaista kirjaa olemassa. Suomeksi mieluiten :)

    Kiitos jos osaisit auttaa.

    R.H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heititpä pahan! En minäkään tiedä kovin paljon siitä, mitä kirjalle pitäisi tehdä kirjoittamisen jälkeen. Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija -kirjasta olen kuullut monelta hyvää, ja se on itsellänikin lukulistalla. Vakkurin Sinä kirjoitat kirjan on kuulemma myös hyvä, vaikka itse en siitä alunperin tykännyt. Pitänee lukea sekin uudestaan. Ainoa neuvo, jonka itse keksin, on kustannustoimittajalla käyttäminen ennen kustantamoihin lähettämistä. Kustantamoissa luetaan mieluusti mahdollisimman valmista tekstiä.

      Täällä on kirjoitettu omakustanneprosessista: https://purukumi.wordpress.com/omakustantaminen/

      Type&Tellin blogissa (http://blog.typeandtell.com/fi/) on juuri alkanut sarja omakustantamisesta. Kannattaa kurkata sieltä myös juttu Kirjoja kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta: http://blog.typeandtell.com/fi/kirjoitusoppaat/

      Siinäpä sitä onkin kahlaamista. Jospa niillä alkuun pääsisi. :)

      Poista
    2. Vinkkaan vielä itsellenikin muistiin Taru ja Tarmo Väyrysen blogin Vuorileijonan varjossa (http://vuorileijonanvarjossa.blogspot.fi/) jossa on myös käsitelty omakustantamista ihanan perusteellisesti.

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä! :D

      R.H

      Poista