sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Protagonistini kehityskaari sisupussista lällyksi

Huomasin, että T&T-kilpailunovellini päähenkilö muuttuu tarinan edetessä suoraviivaisesta ja ronskipuheisesta imelän rakastuneeksi nössöksi. Positiivista tässä lienee, että henkilössä tapahtuu jonkinlaista kehitystä, mutta ei tosiaankaan sellaista, joka minulla oli alunperin mielessä. Koska idea ei ollut tarjota tarinan lopuksi maailmanluokan lässähdystä, oli pakko tehdä jotain. Vaihtoehtoja keksin siihen hätään kaksi:
a) Lisää kirosanoja.
b) Jotain muuta.

Vaihtoehto a) vaikutti huomattavasti helpommalta. Valikoin muutamia herkullisia paikkoja, joihin lisäsin sopivia manauksia. Huomasin välittömästi ongelman: teennäisyys. Kirosanat eivät tulleet päähenkilöni suusta luonnollisina reaktioina kyseisiin tilanteihin. Ne hyppäsivät silmille kuin raivotautiset ihmissudet. Ja ennen kaikkea ne tekivät henkilöstä inhottavan. No, kehityskaari sekin?
Tai sitten ei.
Palasin vaihtoehtoon b).
Mietin, miten protagonistini oikeasti reagoisi juonen eteen tuomiin asioihin. Miltä hän näyttäisi? Mitä tekisi? Eleet, tiedostamattomat maneerit?
Klik.
Kaksi lausetta, kuusi sanaa tarinan loppupuolelle, eikä yksikään niistä ollut kirosana. Nyyhkyttävästä pullamössöstä tuli surullinen, rakastunut - mutta yhtä sisukas ja reipasotteinen kuin alussa. Henkilö kehittyi, mutta pysyi samana.

Klik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti